2. Aamu

Johanna heräsi oranssiin valonkajoon. Se muodostui verhojen välistä pilkottavista auringonsäteistä. Oranssin värin ne saivat kankaaseen kuvioiduista appelsiineista ja kellertävistä päärynöistä. Maaliskuussa alkoi jo olla lämpimämpää ja pikkuiset leskenlehdet ympäröivät Kokemäenjoen rantoja.

Johannan ensimmäinen ajatus oli ”Mikähän päivä nyt on... Ai niin. Voi paska.”

Johanna kurkotti tuolilla olevaan kaukosäätimeen ja avasi television. Sieltä tuli vain jotain ihme The Voice of Finlandin uusintaa - tällä kertaa joku hämeenlinnalainen kimeä-ääninen blondi ei vakuuttanut ketään, eikä yhdenkään tuomarin tuoli kääntynyt. Tähkä vain nojaili tuttuun tapaansa kovasti eteenpäin ja nyrpisti naamaansa.

"Ääh. Olen jo nähnyt tämän" Johanna ajatteli. "Pitäisi varmaan nousta. Mutta kun olen nukkunut niin katkonaisesti."

Olohuoneen kahvipöydällä oli valkoisia kukkakimppuja. Erin – tädin hautajaisista oli vasta muutama päivä, eivätkä ne vielä olleet nuutuneet.

”Höh. Kaikki me kuitenkin joskus kuitenkin nuudutaan.” 

Tädin ei – niin – yllättävä, mutta kuitenkin aikainen kuolema sai Johannan tuntemaan lähinnä ärsytystä.  Kyllä hän tädistä oli pitänyt, silloin kun tämä oli ollut selvin päin. Tädin elämä oli kuitenkin ollut kovin ongelmapitoista viimeisinä aikoina. Eniten huolta Johannalle tuotti oman äidin vointi. Hän oli ollut aivan poissa tolaltaan siskonsa vuoksi. Niin monet kerrat oli hänelle aiheutettu huolta ja nyt kaikki oli kerralla ohi.

Kehrääjänkadulla kolisteli tienharjauskone. Jään sulettua hiekoitukseen käytetyt pikkukivet aiheuttivat kauheaa pöllyämistä. Vastapäisen talon parvekkeella maalari teki hommiaan.

Johanna pisti kahvin tippumaan.

1. Kirjoituskatko

Kotona olevan huoneeni hyllyssä on vaaleansininen kirjanen, johon on kirjattu muistelmia lapsuudestani: siitä kuinka paljon painoin ja koska maitohampaani irtosivat. Äitini on pitänyt tarkkaa päiväkirjaa kaikesta. Kirjan välissä on myös valokuvia, lapsuuteni piirroksia - sekä kirjoituksia. Viimeisimmät kirjoittamani tarinat - jotka siis eivät ole esseitä tai muita senkaltaisia koulutehtäviä - on kirjoitettu yläasteella. Useimmiten sain niistä jopa melko hyviä numeroita, yhden tarinan perässä komeilee 9½. Kyseessä on mysteeritarina, jossa nuori opiskelija seuraa samassa talossa asuvan vanhan viulistin kummallisia edesottamuksia, ja lopussa selvittää murhan. (Huom! Kirjoitin tarinan ennen kuin aloin fanittaa Sherlock Holmes - kirjoja!)

Kuitenkaan en tämän jälkeen ole kirjoittanut omia tarinoitani lainkaan, mikä on ehkä suurin syy miksi olen nyt tällä kurssilla. Ajattelin myös että luovan kirjoittamisen kurssista olisi hyötyä myös sarjakuvaharrastukseni kannalta. Vaikka kirjoittamieni tekstien tuominen julki muille saattaa hieman ehkä jännittääkin, odotan mielenkiinnolla tulevia tehtäviä