En voi sille mitään, minun on vain saatava nähdä hänet taas.
Tiedän ettei palvelijoilla ole asiaa tähän huoneeseen ilman syytä ja lupaa.
Mutta koska herrasväki on viikon kestävällä vierailulla Firenzeen, on heillä
jotka ovat jääneet pitämään taloa pystyssä ollut viimeaikoina paljon vapaampi
tilaisuus liikkua ympäriinsä piittaamatta niin suuresti soveliaisuussäännöistä
Tätä tilaisuutta käytän minäkin ja hiippailen muiden
nukkuessa toiseen kerrokseen, jossa päämääräni sijaitsee. Avaan suuren oven,
joka päästää hiljaisen narahduksen ja sydämeni on hypätä kurkkuun. Seisahdun
paikalleni, katson eteen, taakse ja sivuille, kunnes olen täysin varma että
olen yksin ja uskaltaudun viimein sisälle.
Korjaan hieman esiliinaani ja kampaustani. Eihän nimittäin
sovi tulla tänne minkä näköisenä tahansa. Hetken mietin mitä oikein olen
tekemässä, mutta tämä paikka on kutsunut minua siitä lähtien kun kerran olin
täällä rouvan kanssa korjaamassa ison ikkunan verhoja.
Siinä hän on. En uskalla hetkeen edes katsoa, mutta sitten
rohkaisen itseni. Hän on yhtä kaunis kuin ennenkin, vaatteet vanhanaikaiset,
mutta sivistyneet – hiukset mustat ja silmät taivaan siniset. Kukaan ei ole
koskaan katsonut minua tuolla tavalla ja tunnen punastuvani.
Seison paikallani loputtomalta tuntuvan ajan, kunnes tajuan
että olisi ehkä jo aika palata takaisin nukkumaan, ennen kuin aamutoimet
talossa alkavat.
Tiedän että tämä on säälittävää. Tiedän ettei muotokuvassa
minua katsovaa miestä ole olemassakaan. Tai on ollut, mutta hän on kuollut jo
sata vuotta sitten, taisi olla rouvan isoisoisä tai jotakin sellaista. Mutta en
vain voi itselleni mitään, hän on lumonnut minut ja minun on aina tultava
takaisin – ensirakkauteni olkoon maalia ja kangasta, ei minua kukaan muukaan
katsele.
Haluaisiko hän tietää lisää taulun henkilöstä? Voisiko hän hiippailla tutkimaan suvun historiaa vai haluaako hän säilyttää omassa mielessään luoman mielikuvan miehestä?
VastaaPoistaHäntä kiinnostaisi tietää, mutta ei tiedä miten saisi tietoa tai ei uskalla kysyä. Ehkä hän on kuitenkin onnellisempi mielikuvituksensa seurassa.
PoistaMinkä ikäinen päähenkilö on?
VastaaPoistaOnko muotokuvan esittämä mies nuori?
Milloin tarina tapahtuu (missä ajassa)?
Päähenkilö on noin 20-vuotias, samoin kuin muotokuvan mies. Tarina tapahtuu 1800- ja 1900-luvun vaihteessa.
PoistaTämä teksti väläytyyää vähän omaa luku- ja tyylimakuasi. Tekstin lyhyys vieläpä toimii tehokkaasti "haluan lukea tätä lisää" tunteella.
VastaaPoistaKiitos. Ja olet oikeassa, sain tekstiini vaikutteita katsomalla mm. tv-sarja Downton Abbeya ja lukemalla tuon ajan kirjallisuutta :D
PoistaOnko hän palvelija? Onko hän naimisissa kuitenkin vaikka taulun perään haikailee? Onko hän ollut talossa aina, siis töissä?
VastaaPoistaHenkilö on nuori palvelijatyttö, joka ei ole naimissa. Hän on ollut töissä talossa siitä asti kun siihen katsottiin olevan sopivasti ikää.
Poista1. Onko henkilö onnellinen?
VastaaPoista2. Millainen isäntäperhe on?
3. Joutuuko henkilö palvelemaan koko ikänsä?
1. Henkilö on melko onneton.
Poista2. Isäntäperhe on tiukka mutta oikeudenmukainen. He pitävät kiinni perinteistä.
3. Joutuu, ellei hän vaihda ammattia, mikä on epätodennäköistä.
1. Minkä kokoisessa taloudessa päähenkilö työskentelee? Montako palvelijaa siellä työskentelee?
VastaaPoista2. Millainen työntekijä hahmo on? Vaikuttaako miehen perään haikaileminen työntekoon?
3. Minkä arvoinen palvelija hän on? Sellainen, joka saa näyttäytyä yläkerrassa vai keittiöhenkilökuntaa?
1. Talo on suuri ja palvelijoita on lähemmäs 20.
Poista2. Hän on tunnolinen ja hiljainen. Yöllä kukkuminen kylläkin vaikuttaa hänen jaksamiseensa.
3. Hän saa käydä yläkerrassa, mm. juuri korjaamassa verhoja - mutta ei yksin.